tiistai 13. syyskuuta 2011

SoMe käyttöönotto

Faktian PutkiTube käynnistyy.
No niin, nyt se on sitten tehty. SoMe ympäristön käyttöönotto Faktian talotekniikan opetuksen tukemiseksi on käynnistetty. Matkan varrella on koettu suuria tunteita epätoivosta voittaja fiilikseen. Erityisesti tätä päivää on odotettu, nyt se tapahtuu.

Odotukset tulevasta ovat korkealla. Alku on aina hankalaa kuten kaikessa uudessa. Päivä on kuitenkin osoittanut jo nyt, että sosiaalinenmedia voi tuoda aivan uusia ulottuvuuksia myös tekniikan alojen opetukseen. Eikä yksin opetukseen, vaan erityisesti oppijoidenkin näkökulmasta voidaan olettaa mielenkiinnon olevan korkealla.

Vastaanotto opiskelijoiden pilottiryhmässä oli hyvää. Ilmassa oli selkeästi positiivinen lataus. Hekin tiedostivat olevansa mukana luomassa jotakin aivan uutta.

Nyt on otettu suuri askel, kun sähköiset työkalut on otettu käyttöön. Odottelemme vielä varsinaisia "rautoja", mutta eivätköhän nekin sieltä lähipäivinä käyttöömme tule.

Päivän erityismaininnan sekä suuret kiitokset ansaitsee Rongaksen Anne. Annen opastuksella pääsimme hienosti läpi labyrintin jonka maalissa avautui sosiaalisenmedian rajaton maailma.
Mitä jatkossa, siitä seuraavassa.